Skip to content

Reviews

——————————————————————

Album review in Moors Magazine in March 2014 by Holly Moors

Vellamo is een opmerkelijk folkduo uit Finland, die Americana met Finse traditionele folk mengen en met zachtmoedige, sympathieke feelgood-folk tevoorschijn komen. Zangeres Pia Leinonen en multi-instrumentalist Joni Tiala (gitaren, mandoline, hammond B3-orgel) woren bijgestaan door Ken Anderson (bekend van Hungrytown) op elektrische piano, percussie en achtergrondzang en Rebecca Hall op achtergrondzang, en hun titelloze debuut werd ook opgenomen in de studio van Anderson, die het album niet alleen produceerde, maar die ook samen met Vellamo voor de arrangementen tekende.

Acht van de dertien liedjes op dit album worden gezongen in het Fins, maar bij deze muziek is dat eigenlijk nauwelijks een bezwaar te noemen, omdat het vooral om de sfeer lijkt te gaan die door de muziek wordt opgeroepen. De fraaie arrangementen zijn gelaagd en geslaagd, en op de een of andere manier nemen beide leden van het duo hun achtergrond op een subtiele manier mee – je lijkt het Lapland waar Pia Leinonen vandaan komt soms bijna te horen, en dat Joni Tiala ook een progressieve Finse rockband oprichtte hoor je op momenten ook subtiel terug.

Vellamo heeft een album gemaakt dat zijn geheimen mondjesmaat prijsgeeft. Maar het is een mooi plaatje geworden, dat is zeker.

——————————————————————

Album review in Hallandsposten in Oct 2013 by Gert-Ove Fridlund

Recension_Hallandsposten_GertOveFridlund_Oct2013

——————————————————————

Album review in Blogfoolk in Sep 2013 by Salvatore Esposito

Vellamo è il progetto artistico nato nel 2008, dall’incontro tra la cantautrice Pia Leinonen e il chitarrista Joni Tiala, due musicisti di base a Vaasa sulla costa occidentale della Finlandia, legati dalla passione per la musica folk e lo storytelling. Partendo da una profonda conoscenza della tradizione musicale della loro terra, il duo ha intrapreso un interessante percorso di ricerca che li ha condotti verso una originale cifra stilistica, in cui confluiscono sonorità ed atmosfere che rimandano ora al folk inglese, ora alla roots musica americana. Significativa in questo senso è anche la scelta del loro nome, che riprende quello di Vellamo, dea del mare raffigurata spesso con le sembianze di sirena e moglie di Ahti, poeta e mitologico eroe popolare. Dopo aver maturato una solida esperienza dal vivo, hanno deciso di dare alle stampe il loro primo album omonimo, prodotto da Ken Anderson degli Hungrytown (che suona anche basso e batteria) ed inciso nel Vermont ai Catcher Song Studios. Il disco raccoglie tredici brani, tra composizioni originali, reinterpretazioni e brani tradizionali, cantati tanto in inglese quanto in finlandese, e caratterizzati da eterei toni pastello ed atmosfere un po’ retrò in cui è facile ritrovare anche echi di Fairport Convention come della prima Judy Collins, o di Joan Baez. Durante l’ascolto si viene catturati dalla sinuosità e dal fascino degli intrecci vocali, ed in particolare dal timbro della voce della Leinonen, che si inserisce alla perfezione nelle trame acustiche di “Geordie” o nell’incursione nel folk-rock di “Silver Dagger”, per trovare il suo vertice interpretativo con il valzer appassionato di “Ja Se Mies”. Pregevoli sono anche il singolo “Lovebirds” in cui brilla la bella linea melodica, la divagazione nelle sonorità british di “Come On”, e i due brani che aprono il disco “Minne kulkee sinun matka” e “Juokse Frank juokse”. Insomma questo disco di debutto dei Vellamo è l’occasione per scoprire un progetto musicale interessante, per nulla scontato ma anzi caratterizzato da un approccio musicale aperto ed eclettico, che non mancherà di affascinare gli ascoltatori.

——————————————————————

Album review in R2 Rock ‘N’ Reel in July 2013

Review_R2 Rock 'N' Reel_July2013

——————————————————————

Album review in Desibeli.net in June 2013 by Heikki Väliniemi

Vaasalainen folk-duo Vellamo luottaa perinteisiin. Nyt ei höngitä ja uikuteta epätoivossa indie-kollegoiden tavoin. Pia Leinosen ja Joni Tialan muodostama yhtye ehtii vierailla debyytillään niin kaksikon omien suomen- ja englanninkielisten laulujen kuin traditionaalienkin maailmassa. Ikään kuin tässä ei olisi tarpeeksi, albumilta löytyy vielä Ruotsin kansallisrunoilija Gustaf Frödingin runoutta alkuperäiskielellä, sekä Vesa-Matti Loirin ja Irwin Goodmanin tunnetuksi tekemä Maailma on kaunis. Se mikä Vellamoa ja folkin indie-ruikuttajia yhdistää, on laulaja Leinosen omassa genressään tavattoman hauras ääni. Tämä myös todennäköisesti korostuu todellisuutta ihmeellisemmin, sillä hän laulaa melko korkealta. Tämä tarkoittaa myös sitä, että on täysi työ saada teksteistä selvää ilman kansivihon pelastavia sivuja. Toisin kuin voisi äkkiseltään luulla, kirjavuus osoittautuu albumin vahvuudeksi. Leinosen ja Tialan omat sävellykset ovat tarpeeksi kestäviä, ilman että ne olisivat outolintuja Geordien ja Silver Daggerin kaltaisten, vuosikymmenien patinaa kestäneiden peruskallioiden rinnalla. Itse asiassa esimerkiksi Neil Young -henkinen, suruisasti Hammondilla soiva Lovebirds on huomattavasti mielenkiintoisempaa kuunneltavaa kuin edellä mainitut klassikot. Hyvä biisi on aina hyvä biisi, mutta mitenkään unohtumattomasti Vellamo ei silti lainakappaleitaan tulkitse. Tästäkin syystä albumista jää hiukan tasapaksu kuva. Lovebirdsin ohella omasta tuotannosta nousee esiin ajattomuutta sykkivä Ja se mies, covereista rempseä Oman kullan silmät sekä hartaan kaihoisasti tulkittu Kaipaava.

——————————————————————

Album review in Le Cri du Coyote magazine in June 2013 by Jean-Jaques Corrio

Review in Le Cri Du Coyote by Jean Jacques Corrio in June 2013

——————————————————————

Album review in Retrokki in May 2013 by Pekka Koskivaara

Folkin ja folk-rockin sisäistänyt parivaljakko Vaasa-Kokkola-akselilta. Kokemusta keikkailusta myös uudella mantereella, levykin on äänitetty USA:ssa.

Vellamo-duon ensilevyn pitäisi esittelytekstin perusteella olla täsmälleen sitä, mitä olen keräillyt ja kuunnellut vuosikymmenet ‒ ja jota haikailen aina vaan: ”Vellamo yhdistää suomalaisen kansanlauluperinteen viehättävän herkkään retroiluun (tuoden mieleen mm. Judy Collinsin sekä Richard and Mimi Fariñan), luoden niistä maagisia akustisia tunnelmia”. Häränsilmä, ajattelen, sillä harvoinpa nimi Farina mainitaan minkään levyn yhteydessä, varsinkaan tässä maassa.

Se mikä tuossa esittelyssä vähän särähtää on retroilu-termi ‒ ikään kuin muuten orgaanisen, akustispainotteisen musiikin kylkeen väen väkisin ympättäisiin mummolan kiikkustuolia tai metsäpolkua. Kyllähän laulaja Pia Leinosella on kansien luomuhenkisissä kuvissa retromekko (tai niin ainakin kuvittelen, mitäpä minä muodista ja vaatteista mitään tiedän ‒ varsinkaan naisten sellaisista), mutta musiikin koen ajattomaksi folkiksi ja folk-rockiksi. Folk tunes from Finland, kuten yhtyeen nettisivuilla sanotaan. Vellamon tapauksessa retroilu voisi tarkoittaa ennemminkin slaavilaisen melankolian sielua liikuttavaa marinadia.

Enemmän kuin Judy Collinsin ja Farina-duon perus- ja protestifolkkia, Vellamo henkii 60-luvun puolenvälin jälkeistä Fairport Conventionia, Trader Hornea, Incredible String Bandia… sähköä on mukana sopivasti, pientä häröilyäkin. Laulajista Sandy Denny ja Judy Dyble ‒ luonnollisesti ‒ kuuluvat. Lopputulos on kiehtovaa transkontinentaalista nyky-folkia.

Vellamon ytimeen kuuluu Pia Leinosen lisäksi kitaristi Joni Tiela (tuttu hyvinkin sähköisestä Moonwagon-yhtyeestä). Jo vuodesta 2008 toimineen yhtyeen esikoislevy on äänitetty Yhdysvaltain Vermontissa, Song Catcher -studiossa. Amerikkalainen folkmuusikko Ken Anderson on paitsi soittanut levyllä bassoa ja lyömäsoittimia, myös äänittänyt kiekon. Yhdysvallat vetää Vellamoa tämän tyyppisen musiikin kotimaana muutenkin puoleensa, sillä Leinonen ja Tiela ovat keikkailleet siellä, useastikin.

Vaikka levy on musiikillisesti hyvin yhtenäinen ‒ useassa biisissä esiintyy vain Leinonen-Tiela-duo ‒ kielipoliittisesti kiekko jakautuu suomen ja englannin kesken, onpa mukana myös ruotsinkielinen ”Elin i Hagen”. Onko monikielisyys käyntikortti ulkomaille? Vaikka toki englantikin taittuu, ehkä suomenkieli on Rovaniemeltä kotoisin olevalle Leinoselle kuitenkin luontevinta: tunne, laulujen sisältö välittyy syvemmin.

Ensialkuun hieman arvelutti hyvinkin framilla ja paljaana oleva Leinosen kuulas ääni: pelkäsin virevajetta. Turhaan, sillä vaikka lauluäänensä kuuluu luomu-luokkaan, se istuu mainiosti kaihoisaan perusmusiikkiin. Suomalaisista naislaulajista mieleen tulee Pihasoittajien Arja Karlsson, Leinosen ilmaisu on ehkä vielä pehmeämpi, laulussa ja äänessä on hieman Noitalinna Huraan Sari Peltoniemen haurautta.

Tiela on paitsi taitava kitaristi, myös tyylitaitoinen urkuri. Ei päällekäyvä, vaan funktionaalinen, esimerkkinä hymnimäinen ”Lovebirds”: vain laulu ja Hammond B-3. Ehkä kokonaisuus olisi kaivannut muutamankin vauhdikkaamman, ”Silver Dagger” -tyyppisen tulkinnan noiden duo-vetojen vastapainoksi, taitoa kun näköjään löytyy. Maailmalta nimittäin löytyy Vellamon tyyppisiä akustisia parivaljakoita pilvin pimein. Viime syksynä otin asiakseni ko. duojen haravoimisen, kun esimerkiksi Uncut-lehti niitä urakalla suitsutti. Kävi ilmi, että osa niistä tarjosi kohusta huolimatta aika vaatimattomia elämyksiä. Jos kappaleissa ei ole sen suurempaa sisältöä eikä esityksissä tunnetta, valju materiaali ei jalostu timantiksi vaikka kuinka pusertaisi. Onhan tietysti poikkeuksiakin, kuten Gillian Welch ja David Rawlings.

Tuosta isosta kasvottomasta joukosta Vellamo erottuu hyvinkin edukseen: biiseissä ei turhia rönsyillä, tulkinnat ovat napakoita. Itseäni puhuttelevat eniten jo mainittu traditionaalinen ”Silver Dagger”, jonka kuulas alkuosa on lähinnä Judy Collinsia – joka tietysti on sitä esittänytkin. Tulkinta kääntyy rullaavaksi, isosti kaikuvaksi folk-rock-vedoksi, lopussa Tiela vetäisee komean, kaiutetun särösoolon. Kansanlaulu ”Oman kullan silmät” tuo levylle puhtia ja pelimannihenkeä. Levyn päättää kaihoisasti Irwinin ja Vesa-Matti Loirinkin tulkitsema, Vexi Salmen sanoittama ja Kassu Halosen säveltämä ”Maailma on kaunis”.

Tasapainoinen ja levollinen kokonaisuus, jokunen vähän villimmin ja vapaammin kelluva tulkinta olisi nostanut pisteitä entisestään.

Kannattaa muuten tutustua Vellamon nettisivuilta löytyvään ”It Ain’t Me Babe” -tulkintaan. Soundcloud puolestaan tarjoaa Vellamon versiot aiheista ”Desperados Waiting for the Train” ja ”Wond’ring Aloud”, Jethro Tull -vedoilla Vellamon kerrotaan hemmottelevan tai hämmentävän myös konserteissaan.

Pekka

——————————————————————

Album review in Alt Country Forum in May 2013

Vellamo bestaat uit zangeres Pia Leinonen en Joni Tiala die gitaren, mandoline en een heus Hammond B-3 orgel bespeelt. Een blik op de foto van dit Finse duo vertelt mij dat dit schijfje linksdraaiend is. Tijdens hun vele tochten langs de door de Finse ANWB uitgeschreven wandelroutes bedenken ze hun folkliedjes die nu op dit album een plekje krijgen. Vaak wordt er in het Fins gezongen, al wordt tevens regelmatig een Engels gezongen lied in de strijd gegooid. Het instrumentale gedeelte van hun liedjes is keurig verzorgd. Voor het muzikale avontuur hoef je bij dit duo niet aan te kloppen. Alles aan hun muziek is zo vanzelfsprekend als een wortel in de grond.

——————————————————————

Album review in FATEA Magazine in April 2013 by David Kidman

This is the debut album by Finnish acoustic duo Vellamo (Pia Leinonen and Joni Tiala), who take their name from that of the goddess of the sea in Finnish mythology, and it contains much enchanting music. However, there’s a barrier to overcome at first, simply because two-thirds of its tracks are sung in Finnish and no translations are provided (although, perversely, the lyrics themselves are given in full in the lavish insert-booklet). Don’t misunderstand me – Finnish is a great language to sing in, and it has a most persuasive aura, but I really do believe that Vellamo are doing their potential listeners a disservice by not telling them what the songs are about at least (eight of the disc’s 13 tracks are sung in Finnish, of which four are penned by Pia herself, two come from other writers and two are from traditional Scandinavian sources).

But, laying that purely linguistic consideration aside, there’s so much to like about Vellamo’s music, which has a strong, and intensely appealing, retro feel – kinda Trader Horne/first-album Fairport, maybe more than a hint of the Fariñas, with a touch of early-electric-Dylan/McGuinn jangle, get the picture? And Pia’s singing is rather exquisite, just what the doctor ordered for this fresh-toned, ethereal brand of sunshine folk-pop and its light textures (a tinkling, jingling musical backdrop with acoustic guitars, occasional mandolin, prominent Hammond organ and softly moulded rhythm track). The five songs sung in English (three of Pia’s, two traditionals) are naturally easier to critically assess, I guess: Lovebirds is rather like one of those Wee-Tam-era ISB charmers, while Come On is a Beatle-ish chummy singalong toetapper and Drifting Away just does that, whereas the pair of trad-arrs comprise a rather nice 60s-folk-rock-beat treatment of Silver Dagger, complete with hard-edged electric-guitar solo that betrays Joni’s founder-member status with Finnish prog-rock band Moonwagon, and a tentative and not entirely convincing minstrel-like take on Geordie.

At times, Pia and Joni are augmented by the multi-instrumental skills of producer Ken Anderson (one half of duo Hungrytown, whose Rebecca Hall also contributes some backing vocals here); and the album was recorded in Ken’s home studio in Vermont (US). Even more surprising, perhaps, then, that the listener doesn’t get given the chance to unravel the mysterious delights of Pia’s songs, especially the tender, chanson-like Elin I Hagen and the broodingly Slavic waltz-time Ja Se Mies (with its uncannily Al-Stewart-like melody line). Whatever, the music on this disc is still worth investigating.

——————————————————————

Album review in Ikon magazine in March 2013 by Roger Bengtsson

En finsk folkduo var inte riktigt vad jag väntat mig. Det är egentligen aldrig något jag väntar mig, väntar på eller ens tänkt tanken att jag ska vända mig till. Men nu har Vellamo med Pia Leinonen (sång) och Joni Tiala (gitarr, mandolin, hammond) i spetsen färdigställt sin debut och jag har lyssnat ett antal gånger på den.

Jag skulle fara med osanning om jag påstod att jag vant mig vid det finska språket. Jag har inget emot det men förstår inte ett dyft. Och gärna vill jag förstå vad som sjungs. Sju egna sånger och sex traditionella där fem är sjungna på engelska, en på svenska och resterande på finska. Det är bra. Det är riktigt bra. Språket för mig att tveka inför ett högre betyg samtidigt som Pias röst låter som allra bäst just då. Suljen – oj, vilken låt. Vackert och mycket behagligt att lyssna på.

——————————————————————

Album review in Country Jukebox in March 2013 by Max W. Achatz

Durch die Verknüpfung von traditionellen skandinavischen Folk-Songs und eigenen Kompositionen gelingt dem finnischen Duo VELLAMO die Kreation einer ganz neuen Klangfarbe.  Auf dem selbstbetiitelten, von Ken Anderson (Hungrytown) co-produzierten Debüt der Singer/Songwriterin Pia Leinonen und des Musikers Joni Tiala wechseln sich Lieder ab, die mal in englischer und mal in finnischer Sprache gesungen werden. Das klingt im ersten Moment ungewohnt und exotisch für unsere Ohren, ist aber gerade deshalb faszinierend. Viele der Songs sind vielschichtig und detailverliebt, arbeiten aber sehr geschickt auf Ohrwurmqualität hin.

——————————————————————

Album review in Keys and Chords in March 2013 by Philip Verhaege

Even foreign texts can shine like a star on a clear sky. Great debut release…

In de Finse mythologie in Vellamo de godin van de zee. Dit duo vestigde zich dan ook aan de Finse Westkust. Zangers Pia Leinonen is samen met Joni Tiala (gitaren, mandoline en Hammond B3) het kloppend hart van de band. Al vinden ze aangename backing in producer Ken Anderson (bas, drums, percussie, backing vocals) en Rebecca Hall (backing vocals). Pia is oorspronkelijk uit de Arctische regio van Lapland. Joni komt uit de buurt van de Finse havenstad Kokkola en begon op zijn 11e gitaar te spelen. Hij is ook het stichtend lid van de Finse progressieve rockband Moonwagon. Van een contrast gesproken. Dit debuutalbum is gezegend met 13 nummers, die weliswaar rustig voortkabbelen en uiteindelijk uitdijen in grootse arrangementen. De folky tunes worden ondersteund door Finse, Engelse en zelfs Zweeds teksten. Met een wel zeer diep respect voor de volkstraditie vinden de zeven originele songs dan ook een smakelijke combinatie tussen Finse folk pop en appetijtelijke akoestische singer-songwriters schikkingen. De prachtige stem van Pia leent zich perfect voor de suggestieve styling. ‘Silver Dagger’ is het absolute hoogtepunt en herbergt zelfs enige hitpotenties. De leuke melodielijntjes van ‘Minne kulkee sinun matka’ en ‘Elin i Hagen’, doen ons al snel heupwiegen en laten al even snel uitschijnen dat zelfs vreemde teksten plots wel kunnen schitteren als een ster aan een klare hemel.

——————————————————————

Album review in Alt Country in March 2013 by John Gjaltema

Heel bijzonder, dit Vellamo (eigen beheer) van het Finse duo Vellamo. Dat begint al met de Finse teksten. Minne Kulkee Sinun Matka, Juokse Frank Juokse, Ja Se Mies, hier valt geen touw aan vast te knopen. Die teksten staan netjes afgedrukt in het tekstboekje, maar dat helpt natuurlijk niets. Pia Leinonen zingt trouwens ook wat liedjes in het Engels. Vellamo is een duo dat naast de zangeres bestaat uit Joni Tiala, die zorgt voor een fraai geluidsdecor met gitaren, mandoline en een Hammond B3. De Finse volksliedjes dragen sporen van Britse folk en Amerikaanse feel good-vibraties van de westcoast in de jaren zestig. Door die bijzondere taal heeft het ook de bekoring van Hawaiiaanse muziek. Vellamo nam dit debuut op in de Amerikaanse staat Vermont. Ken Anderson en Rebecca Hall van het Amerikaanse duo Hungrytown hielpen mee bij de totstandkoming. Wat zou het Eurovisie Songfestival trouwens leuk kunnen zijn met dit soort artiesten. Verkrijgbaar bij CD Baby.

——————————————————————

Album review in HiFi Piac  in Mar 2013 by Czékus Mihály:

A tenger istenének a finneknél Ahto, Ahti, vagy hullámok királya volt a neve. Tiszteletre méltó öregnek képzelték, fűszakállal és habruhában. Feleségét Vellamo-t, a víz kegyelmes asszonyát, szintén tajtékruhában ábrázolják. A finn nemzeti eposzt, a Kalevalát olvasva sok mindent megtudhatunk róluk. Öt évvel ezelőtt a Vellamo nevet választotta magának a Pia Leinonen és Joni Tiala alkotta finn zenei páros. Az énekesnő Lappföldön, a gitáros pedig Kokkola-ban született. A duo 2008 óta a világ számos pontján fellépett már különleges műsorával. Zenéjük egyedisége abban áll, hogy a produkcióikban a finn népzenét ötvözik a más országok folk dallamaival. Az előadók a közelmúltban készítették el a bemutatkozó albumukat, ami cím nélküli (vagy Vellamo a címe – kinek melyik verzió tetszik). Annak ellenére, hogy „hivatalosan” duó lemezről van szó a háttérben két további előadó is segítette a nagy mű megszületését. Ken Anderson-ról (basszusgitár, zongora, ütősök és háttér-ének) és Rebecca Hall-ról (háttér-ének) van szó. A repertoárban 13, döntően lassú, balladisztikus jellegű dalt találunk. A kínálatban ugyanúgy megtaláljuk a Leinonen-Tiala kettős saját szerzeményeit (pl. a Come on és a Drifting away), mint a tradicionális műveket (pl. az Oman kullan silmat és a Kaipaava). A páros bemutatkozó anyaga nagyon sokszínű produkció, ami egyrészt a jól összeválogatott (illetve megírt) felvételeknek, más részt pedig a számtalan hangszernek köszönhető. Tiala a folk műfajban „kötelezőnek” számító gitár mellett Hammond orgonán is játszik, amit tovább gazdagítanak Anderson instrumentumai.

Akik valami olyan hallgatnivalóra vágynak, ami igazán kellemes atmoszférát képes teremteni, azok nyugodtan nyissák ki a visszafogott külsővel jellemezhető lemeztokot, mert mögötte valódi értéket találnak.

——————————————————————

Album review in Rootstime.be in Mar 2013:

“An exquisite combination of traditional Scandinavian folk songs and own new compositions are the basics of the debut album by the Finnish duo ‘Vellamo’. If they are looking after well deserved international recognition for their work, they do, however, need to choose for only English lyrics, because Finnish is a marvellous language but only understood in their home country and that will restrict their chances for an international breakthrough’
http://www.rootstime.be

De uit Lapland afkomstige zangeres Pia Leinonen en gitarist, mandoline- en keyboardspeler Joni Tiala vormen sinds 2008 samen het Finse folkduo ‘Vellamo’ die net hun identiek getitelde debuutplaat op de markt hebben gebracht. In de Finse mythologie is ‘Vellamo’ de godin van de zee en de vrouw van Ahti, de mythische dichter en volksheld. Ze wordt vaak afgebeeld als een zeemeermin en heeft de reputatie van hardvochtig, koel en afstandelijk te zijn.

Dat zijn kenmerken die je zeker niet kunt linken aan dit folkliedjes brengende duo uit Vaasa aan de Finse Westkust, want in dertien nummers bewijzen beiden dat ze wel iets kunnen gaan betekenen in de toekomst van de Scaninavische folkmuziek. Ze zingen de songs in de Finse taal (waar u en ik werkelijk niets van zullen verstaan), maar gelukkig ook enkele tracks in het veel gemakkelijker te begrijpen Engels.

Voor de opname van dit album werd ‘Vellamo’ in de studio in Vermont, USA ondersteund door producer Ken Anderson die voor basgitaar, drums en percussie en backing vocals zorgde, samen met de naast Anderson in het folkduo ‘Hungrytown’ opererende zangeres Rebecca Hall.

We hopen dat u ons kunt vergeven dat we ons voor deze recensie beperken tot de Engelstalige liedjes zoals de akoestische traditional “Geordie” en een andere als catchy popsong gebrachte traditional “Silver Dagger”. Ook het wat verderop gepositioneerde “Come On” steekt in een popkleedje en is een aanstekelijke meezinger.

Er is natuurlijk ook de eerste single uit dit album “Lovebirds”, een nummer dat u live gebracht kunt zien in bijgaande video die opgenomen werd in een koffiehuis in New Orleans. “Lovebirds” werd door Pia Leinonen en Joni Tiala samen gecomponeerd, net als het evenzo aangenaam beluisterbare “Drifting Away”.

“Vellamo” is een behoorlijk vlot in het gehoor liggende debuutplaat van het gelijknamige Finse duo. Ons belangrijkste punt van kritiek is echter dat je het waarschijnlijk zeer moeilijk zult hebben om internationaal op de nochtans verdiende erkenning te kunnen rekenen met een album waarvan meer dan de helft van de songs in een taal wordt gebracht die buiten Finland nergens te verstaan is, Een opvolger die volledig in het Engels is kan deze positief bedoelde kritiek voor altijd uit de weg ruimen.

—————————————————————

Advertisements
Leave a Comment

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: